Hurmos-näyttely Willa Galleriassa syyskuussa – urheilun historiaa ja uusia harrastuksia
Hurmos – Hyvinkääläistä seurahistoriaa -näyttely esittelee yli 20 hyvinkääläisen urheiluseuran historiaa ja esineistöä.
Hyvinkäällä on pitkät perinteet ruumiinkulttuurin vaalimisessa, ja kaupunkilaiset suhtautuvat liikkumiseen sekä urheiluun intohimoisesti. Väkimäärään suhteutettuna kaupungista löytyy poikkeuksellisen paljon urheiluseuroja, mikä kertoo hyvinkääläisten aktiivisuudesta. Vuosikymmenten saatossa täällä harrastettavien urheilulajien määrä on kasvanut huimasti ja jatkaa yhä kasvuaan!
Willa Galleriassa esillä olevassa näyttelyssä pääsee tutustumaan Hurmos – Hyvinkääläistä urheiluhistoriaa -näyttelyn yhteistyöseurojen historiaan ja heille tärkeisiin esineisiin. Esillä on yli 20 seuraa ja erilaista mahdollisuutta harrastaa urheilua Hyvinkäällä. Näyttelyn seurapisteet ovat olleet alkuvuoden esillä eri puolilla kaupunkia sijaitsevissa liikuntapaikoissa ja nyt syyskuun ajan ne ovat esillä yhtenä kokonaisuutena. Näyttelyyn on kaikille vapaa pääsy.
”Kyselimme kaikkia hyvinkääläisiä urheiluseuroja mukaan tekemään Hurmosta ja ilahduttava määrä vastasikin kutsuun. Tässä on aimo annos historiaa urheilusta kiinnostuneille ja toivottavasti moni vierailija löytäisi samalla myös itselleen uuden harrastuksen”, museonjohtaja Tuomas Ravea kertoo.
Näyttely on avoinna Willan Willityksien aikana 2.-5.10. urheiluseurojen isännöimänä. Tervetuloa!
Hyvinkään kaupunginmuseon, Hyvinkään liikuntapalveluiden ja hyvinkääläisten urheiluseurojen yhdessä toteuttama Hurmos-näyttelykokonaisuus kauppakeskus Willassa ja museokeskus Taikassa sukeltaa syvälle Hyvinkään maineikkaaseen urheilu- ja liikuntahistoriaan. Esille nostetaan niin seuroja, olympiamitalisteja, harrastajia kuin taustalla tärkeää työtä tekeviä puurtajia.